keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kesätouhua ja paimion kisat

Meillä on ollut paljon kesäpuuhaa. Ollaan oltu kisoissa, valmennuksissa ja maastossa.
Meidän tallilla oli koulukisat. Ne meni ihan hyvin Nella nosti laukan, mutta pudotti laukan pari kertaa. Oli kivaa!!!!!

Olimme Paimiossa kisoissa. Hyppäsimme 40cm ja 60cm. 40cm meni aika hyvin, mutta Nella  kielsi yhden kerran, mutta saimme tsemppipalkinnon 800grammaa karkkia. Kannatti ratsastaa sitkeästi loppuun asti. 60cm meni hyvin vaikka meidät hylättiin. En muistanut että seiskaesteelle tuliniin tiukka käännos niin Nella kielsi sen. Pääsimmesen kolmannella keralla yli. Pääasia oli että saimme hyvän mielen ja opittiin uusia juttuja. Kiitos Elina valmennuksesta ja Anni ja Kirsi maailmanparhaat kisahoitajat.
Omissa koulukisoissa

jipii!!!!

<3<3<3<3<3<3<3<3<3

tsempparipalkinto

Maastolaukkailemassa

<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

lauantai 30. toukokuuta 2015

Maastomopo ja todistus


Olimme maastoesteillä ja Nella meni täyttä laukkaa siellä ja Nella sai uuden nimen maastomopo. Tein Nellalle todistuksen. Aijon pyöräillä tallille lomalla ja tehdä kaikkea kivaa Hyvää kesää kaikille.

Nellan todistus



tiistai 26. toukokuuta 2015

Kisoja ja kaikkee tallipuuhaa

Olimme kisoissa. Hyppäsimme  eka kertaa kisoissa 60cm. Nella kielsi viimisen esteen kosksa siellä oli joku pelottava jutska mutta sain sen paikaltaan yli ja se este tippu myös, mutta mitähän se haittaa sunnuntaina uudet kisat =D Olimme sanana päivänä maalautalkoissa, Maalattiin monta estettä.  Sain synttäri lahjaksi kaikkea hevosmaisia lahjoja kiitos IHANISTA lahjoista. Hanna oli nähnyt niin paljon vaivaa että oli tehnyt mukin jossa lukee Nella ja Alisa ja siinä oli PINKKEJÄ karkkeja. Ja kiitos Emppu pinkistä glitteristä.



Ella ja mä käytiin maastossa
maalaustalkoot

torstai 14. toukokuuta 2015

Kissa puuma ja enkelikoira

Tänään olimme Maijan valkussa. Teimme kiemurrus tehtävää kaikissa askellajeissa. Nella meni aika hyvin paitsi Nella PELÄSTYI PUUMAA. Sitten Maija huusi tule takaisin Roope kissa. Oli silti hauskaa.





Meidän pikku Onni pääsi pilven reunalle, siellä se tarkkailee meidän puuhia. Kiitos ajasta kanssamme Onni olit maailman paras koira<3
Enkelikoira

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Tivoli Nellala

Aada sai varsan. Se on ihana.

Olin Marikan kanssa maastossa ilman satulaa ja kuolaimia. Meillä oli tosi hauskaa. KIITOS MAASTOSEURASTA!!!!!

Olin tänään Nellan kanssa maneesissa menimme parikerta kertaa ristikon ja sitten vaihdoimme Empun kanssa poneja. Dinky oli tosi reipas. Meillä oli tosi kivaa.

Kun olimme matkalla kotiin kaikki kaverit sanoi että meni tivoliin mutta mä sanoin että mulla on joka päivä Nellan kanssa tivolii :D

Ilman satulaa ja kuolaimia maastoon.
IHANAAAAA <3<3<3<3<3


ZZZZ...... 

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Lätäkkölaukka

Ihanaa kun tulee kesä.  Menimme maastossa tänään kesälaukkaa. Laukkasimme lätäköissä hyvää harjoitusta kenttäratsastukseen. Mummi toi meille uusia harjoja. KIITOS MUMMI.


maanantai 4. toukokuuta 2015

Kisoissa ja valkoinen rusutti


Olimme Annin kanssa lauantaina Elinan kisahoitajana. Talutimme Apolloa ja sitten Elina meni radalle. Elinalla ja Apollolla meni hyvin. Oli kivaa olla kisahoitajana.

Olimme sunnuntaina taas kisoissa. Emppu oli kisahoitajana. Hyppäsimme 50cm. Elina meni 100cm. Me tulimme kolmanneksi ja Elinallakin meni hyvin. Oli tosi kivaa. Kiitos kun saimme hienot hyppy kuvat Annika Mäki.

Ensimmäiselle esteelle Nella meinasi kieltäytyä mutta hyppäsi sen sittenkin ihan paikaltaan. Sen jälkeen pääsimme vauhtiin. Nella laukkasi reippaasti ja Elina ja Kaisa kannustivat kentän laidalla. Piikkiössä oli toooosi hienoja esteitä. (Yksi ihana pinkkipysty heppa johteilla) Rata oli tosi kiva. Nyt Nella osasi jo laukata lujaa kunniakierroksella.

Kiitos hyvistä kisoista. OLI TOSI KIVAA!!!!!!!!!!!!

KIITOS KANNUSTUKSISTA ( eikä teippiäkään  tarvittu)

Tuntui ihanalta kun koko talli ja kaverit olivat iloisia meidän rusutista <3

Elina ja Apollo 
Kisahoitajat

Nellu hyppää kukan läpi. Kiitos kuvista Annika Mäki

Poooomps =D
Palkintojenjako

Hieno rusutti <3<3<3<3<3